Rehevöityminen on sisävesien ja Itämeren suurin ympäristöongelma. Rehevöityvissä vesistöissä kasvien tarvitsemien ravinteiden määrä lisääntyy, silloin ranta- ja vesikasvillisuus ja kasviplankton lisääntyvät. Samalla eläimistöäkin tulee lisää. Tämä lisää alueen luonnon monimuotoisuutta, mutta rehevöitymisen edetessä sen aiheuttamat haitatkin lisääntyvät. Karulle vesistölle tyypilliset lajit häviävät veden samentuessa. Rannat ja matalikot kasvavat umpeen, joka hankaloittaa virkistyskäyttöä kuten esimerkiksi kalastusta. Kalanpyydykset limoittuvat ja niiden saaliiksi tulee yhä enemmän erilaisia särkikaloja. Uimarantojen sinilevä lisääntyy ja samoin siitä varoittavat ilmoituksetkin.Pohjien mutakerrokset paksuuntuvat, jolloin niitä hajottavat bakteerit kuluttavat yhä enemmän happea. Tästä saattaa erityisesti talvella seurata happikato, joka tappaa kaloja ja muita vesieliöitä.
Merkittävämmät rehevöitymistä aiuhettavat ravinteet ovat typpi ja fosfori. Näistä ravinteista on usein puutetta luonnossa, mikä rajoittaa kasvien kasvua. Jos vesistöjen valuma-alueelta tulee lisää ravinteita enemmän kuin niitä ehtii vesien mukana poistua, kasvien ja kasvisplanktonin kasvu voimistuu.
Maatalous on Suomessa suurin vesistöjemme rehevöittämistä aiheuttava tekijä. Lannotteista huuhtoutuvat ravinteet päätyvät vesistöihin ja saavat aikaan rehevöittävän vaikutuksen. Myös teollisuus, haja-asutus, metsätalous ja kalankasvatus ovat suuria ravinnekuormituksen lähteitä.
Ravinteiden huuhtoutuminen on runnsainta silloin kun maan pinta on kynnettynä tai äestettynä, vailla maata ja ravinteita sitovaa kasvillisuutta. Siksi rehevöitymisen kannalta parasta on viljely, jossa maata ei kynnetä lainkaan. Tätä kutsutaan suorakylvöksi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti