Muutokset eliökannoissa ja vieraslajit

                            Ylikalastuksen vaikutuksia

 Itämeren kalakantaan kuuluu sekä makean-, että meriveden lajeja. Merilajit ovat taloudellisesti arvokkaampia; pyynti kohdistuu 150 lajiin, mutta 95% siitä suuntautuu vain kilohailiin, turskaan ja silakkaan.

https://pixabay.com/fi/photos/kalaverkko/

 Kalakantojen monimuotoisuus on tärkeää Itämeren hyvinvoinnille. Vaikka rehevöitymistä pidetään Itämerelle suurimpana uhkana, myös kalakantojen köyhdyttyminen uhkaa sen ekosysteemiä.

 Kalakantojen vajauksen suurimpia aiheuttajia ovat sekä luonnolliset että ilmastonmuutoksen aiheuttamat veden suolapitoisuuden muutokset, muut ihmisen aiheuttamat muutokset ympäristössä, suuri sivusaaliin määrä, luvaton kalastus, puutteellinen valvonta ja hallinta ja kalakantojen liikakalastus. Suuren kysynnän vuoksi jopa viidesosa maailman kalasaaliista on laittoman kalastuksen tulosta.

 Turskaa on ylikalastettu 2000-luvun alusta lähtien, eikä kannan elpymistä ole sen seurauksena odotettavissa. Turska on kilohailin ja silakan luonnollinen saalistaja, ja sen huono tila on johtanut saaliskalojen kantojen nousuun. Siksi silakan ja kilohailin kalastus on tällä hetkellä kestävällä tasolla mutta kohtuuton kalastus on romahduttanut esim. turskan ja lohen lunnolliset kannat.

                                     Merimetsojen vaikutus Itämereen

https://pixabay.com/fi/merimetso-rock-meri-rannikko-vesi-379841/

  Merimetsot muistuttavat ulkonäöltään silkkiuikkuja, mutta vain isompikokoisia. Merimetsot hävitettiin sukupuuttoon Itämerellä 1800-luvulla, mutta laji ilmaantui takaisin Suomeen 1996. Siitä lähtien kanta on jatkanut kasvamistaan, mikä rasittaa Itämerta. Haittoja ovat mm. merimetsot syövät petokaloja, lannoittavat ulosteillaan pesimäsaarien ympärysvesiä ja uloste tuhoaa myös saarien kasvistoa.

 Rantavesien lannoittuminen pesimäsaarien lähellä karkoittaa ahvenet ja kiisket sekä vähentää rakkoleviä ja meriajokkaita. Nämä kasvit ovat tärkeitä pikkukaloille ja selkärangattomille, niiden tarjoaman ravinnon ja suojan tähden. Niiden tilalle muodostuu rihmamaisia leviä, jotka varjostavat ja valtaavat tilaa muulta kasvustolta. Sitä  vastoin merimetsot kokoavat ravinteita pesimäsaarille niin, etteivät kaikki niistä valu takaisin vesistöön ja karsivat siten ihmisten aiheuttamaa rehevöittymistä.

 Useat ihmiset eivät pidä merimetsoita ja se johtuu osittain merimetsojen vähentävästä impaktista petokalojen määrään. Vaikka suhteessa ihmisen kalasaaliseen merimetsojen ruoanhankinta  on melko vähäistä, sillä on silti vahvistava vaikutus levänsyöjäkantoihin lähellä merimetsosaaria. Merimetsot haisevat ja tuhoavat kasvistoa saarilla, mikä vaikuttaa niihin kohdistuvaan vainoon. Kuitenkin yli puolet kasvistosta hyötyy lannasta ja loput palaavat parin vuoden päästä takaisin entiseen kukoistukseensa.

                                                       Vieraslajit

Vieraslajeja on kulkeutunut Suomeen laivojen ja ihmisten mukana, mm. painolastivesissä. Iso osa lajeista asuu eteläisellä puolella Itämerta. Haitallisia vieraslajeja on 7, mm. merirokko ja kaspianpolyyppi. Laji luokitellaan haitalliseksi, jos se   vahingoittaa luontoa ulkonäöllisesti, taloudellisesti tai terveydellisesti.
   Kaksi kalalajia on kuitenkin istutettu Itämereen. Ne ovat karppi ja kirjolohi.
    Nykyään Itämerta asuttaa n. 130 vieraslajia, mutta niiden tulotahti vain jatkaa kiihtymistään lisääntyvän laivaliikenteen johdosta. Puolet Itämeren vieraslajeista on saapunut laivojen tyhjentäessä tasapainottavaa painolastivettään. Iso osa saapuneista lajeista kuolee murtoveteen, mutta osa selviytyy ja jatkaa sukuaan.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Seepocke_fg02.jpg

Merirokko

Merirokko on alkuperältään Pohjois-Amerikasta, Atlantilta n. 1840-luvulla Itämeren alueelle kulkeutunut pieni, siimajalkainen äyriäinen. Sen arvellaan saapuneen Itämerelle laivaliikenteen mukana.

   Elämänsä alkuvaiheet merirokko viettää toukkana meressä, mutta tarvitsee pian elääkseen kovan pinnan johon se kiinnittyy. Merirokot elävät usein vierekkäin, muodostaen harmaan, epätasaisen, eheän pinnan.

  Haitan merirokosta tekee erityisesti sen kiinnittyminen: kiinnittymällä laivojen ja veneiden pohjaan se lisää polttoaineenkulutusta ja virtausvastusta edistäen siten myrkyllisten, muille eliöille haitallisten maalien käyttöä, sekä häiritsee muita eliöitä kiinnittymällä niihin ja viemällä niiltä tilaa. Merirokko myös tukee levien kasvua kiinnittämällä ravinteita pohjaan vedestä.

Valesinisimpukka ja kaspianpolyyppi

Samankaltaisia haittoja merirokon kanssa aiheuttavat mm. valesinisimpukka sekä kaspianpolyyppi, jotka merirokon tavoin kiinnittyvät pintoihin vieden tilaa sekä ravintoa, ja luovat taloudellisia haittoja esim. tukkimalla vedenalaisia rakennelmia kuten putkia.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Cordylophora_caspia,_portion_of_a_female_colony_(from_Allman,_1872).png

Liejuputkimadot

Itämerestä on löydetty kolmea eri monisukaismatoihin kuuluvaa liejuputkimatoa. Liejuputkimadot ovat muutaman, tai jopa 10 senttimetrin mittaisia, jaokkeellisen, sukasryhmien peittämän ruumiin omaavia monisukaismatoja.
 Liejuputkimadot ovat peräisin Pohjois-Amerikasta, mutta ne elävät nykyään myös Itämeren pohjasedimentteihin kaivautuneena.
 Liejuputkimadot luokitellaan haitalliseksi vieraslajiksi. Ne leviävät nopeasti, ja niiden runsaslukuisuuden on arveltu syrjäyttävän muita lajeja. Koukkuvesikirpun tavoin niiden haitat liittyvät keskeisesti meren ravinnekiertojen ja ravintoketjujen muuttumiseen. Kaivautuessaan pohjan sedimentteihin madot muuttavat pohjaa hapettamalla ja sekoittamalla sitä, vaikka toisaalta saavatkin täten mahdolliset kertyneet ravinteet ja ympäristömyrkyt liikkeelle.

Liejutaskurapu

Liejutaskurapu on pienikokoisia Itämeressä vieraslajina elävä rapu. Sen  väritys vaihtelee oliivinvihreästä ruskean eri sävyihin. Aikuisen liejutaskuravun selkä on yleensä alle kaksi senttimetriä leveä. Saksien kärjet ovat valkoiset. Liejutaskurapu syö monisukkasmatoja,viherlevää ja simpukoitaSe nähtiin ensimmäisen kerran Suomessa vuonna 2009, Naantalissa. Rapu on kotoisin Pohjois-Amerikasta.

Naaras rapu hautautuu hiekkaan kun  se laskee munansa. Munia on naaraan koosta riippuen 1000-10 000. Laji ei ole toistaiseksi haitallinen Itämerellä. Sitä tarkkaillaan sen lisääntymisen ja leviämisen takia.

https://commons.wikimedia.org/wiki/File:Rhithropanopeus_harrisii.jpg

   

Osa lähteistä:

http://vieraslajit.fi/lajit/HBE.MG4/list

https://www.sll.fi/mita-me-teemme/lajit/vieraslajit

https://www.luonnontila.fi/fi/elinymparistot/vieraslajit/vl1-itameren-vieraslajit

https://www.hs.fi/tiede/art-2000002903948.html