Eliöt 1



                                ITÄMERIJUTTUJA

 Rehevöityminen on iso ongelma Itämeressä. Myrkylliset sinilevälautat ovat merkki rehevöitymisen vaikutuksista. Joissain paikoissa Itämeren pohja on hapetonta. Ravinteet ja pohjan hapettomuus vauhdittavat rehevöitymistä entisestään. Itämeren eliöt, kasvit ja eläimet elävät äärirajoilla rankkaa elämää. Lajien määrä on vähäinen, koska alhainen lämpötila ja vähäsuolainen murtovesi ovat monille eliöille liian vaikea yhdistelmä. Itämeressä elää sekä makean veden eliölajeja että merilajeja, mutta vain pari varsinainen murtovesilaji. Suurin osa eliöistä on kotoisin valtameristä tai makeista vesistä. Niiden pitää siedetää Itämeren suolapitoisuutta tai säädellä kudostensa suolamäärää poistamalla tai lisäämällä suolaa, joka kuluttaa energiaa. Vaikeiden luonnonolojen takia Itämeren eläimet ovat pienikokoisia ja Itämeri on geologisesti nuori sekä suolaisuus on ollut melkein nykytasoa, mutta vain muutamia tuhansia vuosia, joten tänne ei ole ehtinyt muodostua varsinaista omaa lajistoa. Itämerestä puuttuvat valtamerissä ilmestyvät elinympäristöt, vuorovesivyöhyke ja syvät pohjat, jotka osaltaan vähentävät lajimäärää. Lajien kokonaismäärä pienenee siirryttäessä eteläiseltä Itämereltä pohjoiseen; merillisten lajien määrä hupenee ja makean veden lajien määrä kasvaa. Suolattoman veden lajeja tavataan eniten jokisuistoissa ja lahtien pohjukoissa.


 Itämeri

                                           SINISIMPUKKA    
   
 Rakkolevävyöhykkeen alla Itämeren yleisin kovien pohjien eliö on sinisimpukka. Sen levinneisyys ulottuu muutamasta  metristä aina 30 metriin asti. Sinisimpukalla on tärkeä merkitys Itämeren ravintoverkossa, mutta itse sinisimpukka saa ravinnokseen planktonia ja se on biomassaltaan  Itämeren kovien pohjien merkittävin eliö. Nuoret ja pienet sinisimpukat ovat ravintoa joillekin kaloille ja selkärangattomille pohjaeläimille, haahkat syövät aikuisia sinisimpukoita.

 '
sinisimpukka
                                                              RAKKOLEVÄ
Rakkolevä on eräs Itämeren avain lajeista. Rakkolevä kasvustot tarjoavat hyvän elinympäristön ja ravintoa pienille kaloille sekä erilaisille selkärangattomille. Rakkolevä on ravintoa leväsiiroille. Rakkolevää on kerätty maanparannusaineeksi viljelyksille ja lannoitteeksi, koska rakkolevä sisältää paljon vitamiineja ja kivennäisaineita. Rakkolevä hävisi suomen rannikolta 1978 - 1979, jonka syy on todennäköisesti erikoisen voimakasta Atlantilta saapunutta suolapulssia. Rakkolevä on rehevöitymisen ja saastumisen vuoksi taantunut Itämerellä.

Kuva: Ansgar Gruber Wikimedia Commonsissa.



                                    PYÖRIÄINEN
 Pyöriäinen on yksi kuudesta pyöriäislajista ja yksi pienimmistä hammasvalaista. Pyöriäiset elävät pohjoisilla merialueilla, joissa se suosii matalia merialueita joiden keskilämpötila on noin 15 astetta. Pyöriäinen on ainoa valaslaji, joka elää pysyvästi Suomen vesillä.Laji oli vielä 1900-luvun alussa tavallinen, mutta nykyisin se on etenkin metsästyksen, kalastusverkkojen ja ympäristömyrkkyjen jäljiltä hyvin harvinainen. Suomen ja Ruotsin EU:n jäsenyyden myötä suojelutoimet ovat Itämerellä kiristyneet.
                         Merikotka

Merikotkan pituus on 69- 91 cm ja paino on 3-6 kg sekä siipien kärkiväli on 190- 240 cm.
Se voi elää jopa 40 vuotta vanhaksi. Vuonna 1975 ympäristömyrkkyjen mm. DDT. takia syntyi vain neljä poikasta, mutta suojelutoimien ansiosta vuonna 2016 poikasia syntyi jo 468. Merikotka on Suomen suurin päiväpetolintu.


LÄHTEET:

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Tilaa: Blogitekstit (Atom)